tiistai 5. joulukuuta 2017

Saisiko olla ripaus ylevää arkea?



Ylevä eli subliimi on nautinnollinen, nostattava kokemus, joka koetaan ihmisen käsityskyvyn rajoja hipovan ilmiön äärellä. Se on välähdys jostakin suuresta ja salaperäisestä, jota ei voi mitata, jäljitellä tai tyhjentävästi selittää. Ylevän kokemuksen voi synnyttää luonto jylhine vuoristomaisemineen, mestarillinen taideteos tai vaikkapa arjessa kohdattu inspiroiva ajatus.
Listening, Thinking, Teaching on Luce Irigarayn (2008) kirjoitus, joka johdattaa minut tällaisen ylevän äärelle, kosketuksiin ihmisyyden isojen kysymysten kanssa. Kirjoitus jakaantuu kolmeen osaan, joissa Irigaray kuvailee, miten kuuntelemisen, ajattelemisen ja opettamisen taito nivoutuvat yhteen. Hänen kielensä vierailee runouden maastoissa ja haastaa akateemisen kirjoittamisen konventioita. Kieleen sisältyy myös intensiivistä ja elähdyttävää voimaa, joka saa janoamaan sitä yhä lisää. Teksti on kuin minuun palautumaton ääretön toiseus, jolla on oma maailmansa, totuutensa ja olomuotonsa. Lukijan täytyy kohdata se erilaisena toisena, jota ei voi pakottaa muuttumaan samuudeksi oman minuuden kanssa.
Irigaray tuo pohdinnassaan tuoreita näkökulmia sekä opiskelija-opettaja -suhteen mieltämiseen että opettajuuden ammatillisten sisältöjen hahmottamiseen. Hän soveltaa opetuskontekstiin Sukupuolieron etiikassa (1996/1984) muotoilemaansa ideaa siitä, miten dialogi kahden eri maailmoista tulevan välillä onnistuu ilman, että eroista tulisi konfliktien ja sotien syy. Keskeiseen osaan hän kohottaa ajattelun taidon, joka viittaa sisään itseen suuntautuvaan reflektioon. Tällainen ajattelu ei ole vain mentaalinen prosessi ja tekninen taito, vaan sen tulisi tapahtua koko olemisellamme, opettajan koko keholla.
Ajattelu ei ole vain harvojen ylellisyys, Irigaray vakuuttaa (2008, 234). Ajattelua tulee pitää jokapäiväisenä aktiviteettina, joka avaa olemismahdollisuuksia uusiin suuntiin ja pitää valitsemamme polun tuoreena. Ajattelulla on hänen pedagogiassaan keskeinen rooli opettajan ammattitaidon näkökulmasta, sillä vain ajattelun keinoin raakaan tietoainekseen saadaan sekoitettua moniaistista kokemuksellisuutta ja ihmisyyden perspektiiviä.
Ajattelun taito on Irigaraylle perustavaa maailmassaolemisen sijan petaamista. Sisään itseen kääntyvään ajatteluun saapuessaan opettaja rakentaa opetustoiminnalleen kotia, jota ei voi kuitenkaan koskaan rakentaa lopullisesti valmiiksi. Opettaessaan hän asuttaa tätä sijaa, josta käsin astuminen kohtaamisiin opiskelijoiden kanssa tapahtuu. Näissä kohtaamisissa toinen äärettömässä erilaisuudessaan on se, joka avaa tarpeita sijan uudelleen petaamiseen. Perustavuus liittyy siihen, että on ensin rakennettava oma sija, jotta voi opettaa toisia rakentamaan omansa. (ema. 235.)
Opettajuuden suurimpia haasteita on ajatella uudelleen se, mitä yleensä olemme tottuneet pitämään opettamisena. Jos opettaja keskittyy jakamaan perinteisen mallin mukaisesti erilaisia tietoja, tekniikoita ja maailmanjäsennyksiä, opettamisesta tulee hyödytöntä toimintaa. Irigaray sanoo suoraan, että tällöin kone voisi yhtä hyvin korvata opettajan. (ema. 235.) Oikeiden vastausten ja valmiiden järjestysten viestimistä tärkeämpää opetustoiminnassa onkin hänen mukaansa suojata tulemista, minän ja sinän mahdollisuuksia ylittää olemassaoleva (ema. 237).
Kiireellä on toki hyvä selittää, miksei harrasta sisään itseen palaavaa ajattelua. Ajattelemisen taidon laiminlyönti kuitenkin köyhdyttää arkea ja tekee opettamisesta Irigarayn katsannossa sielutonta, jopa etäistä ihmisyydelle. Minulle kirjoituksen viesti on karu, mutta yksinkertaisuudessaan kaunis: Ajattelemalla paremmin voi elää parempaa arkea. Kirjoitus inspiroi näkemään, miksi perustavaa ajattelua kannattaisi opettaa myös opiskelijoille kurssista tai oppiaineesta riippumatta. Samalla osallistuvan opettamisen käsite muuttuu syvällisempään suuntaan pois oppimateriaalien ja opettajan käytännön työkalupakkien tehtailusta. Ajattelun taitoa voivat opettaa vain ne opettajat, jotka itse harjoittavat ja omakohtaisesti ymmärtävät sisään itseen suuntautuvan ajattelun perustavuuden. Pohjimmiltaan kysymys on siitä, hakeudummeko opetustoiminnassa valmiiden vastausten ulkopuolelle ja etsimmekö tilaisuuksia elävöittää arkea ripauksella ylevää.

Irigaray, Luce (2008) “Listening, Thinking, Teaching.” Teoksessa Irigaray, Luce & Green, Mary (eds.) Luce Irigaray: teaching. London: Bloomsbury Publishing PLC. 231–240. https://ebookcentral.proquest.com

Palautteen tyrannia ja lupaus

Yliopisto-opetuksessa on painotettu viime vuosina paljon opiskelijapalautteen merkitystä. Tämä on monella tapaa hyvä asia ja kannustaa k...